Viime viikko oli aivan hirveä joten en edes muistanut tulla kirjoittamaan. Syömisen ja kaiken kannalta.

Kevätaurinko paistaa ulkona ja olo on kevyt, vaikka tässä mitään hurjaa vauhtia en ole saanut päälle niin vaakalukema oli päiväpainona 57,3kg. Tarkoittaen sitä että olen syönyt normaalisti aamulla lautasellisen kaurapuuroa, mansikkakeittoa, jugurttia sekä maitoa molempia pari desiä.

Veden juomista olen lisännyt pari litraa ja lisään vähitellen kun keho alkaa tottua.

Tänään vedin yli tunnin kestävän oman tanssiaerobicharjoitusjumpan. Hah, pääasia että tehoaa! Nyt syön pientä lounasta ja illalla aion vielä lähteä joko kävelylle tai poljen kuntopyörää.

Aion todellakin olla tavoitteessani kesällä koska se on ihannepainoni + en jaksa enää katsoa peilistä sitä möhkelöä joksi olen paisunut. Pienikin pudotus silti sai kummasti mielen paremmaksi!

  Dreaming

I wanna be like her

________________________________________________________

Unohdin mainita että olen löytänyt vanhan suosikkiteeni josta on ollut hyötyä jollain tasolla paino liikkeelle lähtemiseen..  =)

 

Illalla

Päätin sitten lisätä tekstiä. Olen katsonut paljon leffoja jotka liittyvät jollain lailla laihuuteen ja löysin vanhan suosikin, For the love of Nancy. Tosin, sen tytön laihdutus meni liian pitkälle mutta antaa inspiraatiota läskien vauhditukselle..Tuli myös mieleen että varmaan jotakuta (jos tätä kukaan muu mun lisäksi ylipäätään lukee) oksettaa kun sanoin kevyeksi tuota kilomäärän olotilaa..Mutta viime viikkoon nähden kyllä. Tulen päivittämään omia kuvia kunhan saan tuon kameran toimimaan.

Tein vatsalihaksia pari sataa, poljin kuntopyörää ja tein jumppasarjaa lisää. Vettä oon juonut jo tänään 3-4 litraa. Miettinyt Minogueta joka on tosi pieni ja lyhyempi kuin minä!

En aio aluksi edes pyrkiä mihinkään alle 48 kg koska olen jumittanut näissä läskeissä niin pitkään. Siihen pääseminen on hyvä alku ja lempifarkkuja odottaa KEKO kaapissa!